Aamu alkoi ahdistuksella, mutta sain sen aisoihin ja nukuin lisää. Mulla on "treffit" ahdistukseni kanssa pian, ja olen koko päivän sillä ajatuksella päässyt eteenpäin. Tänään ahdistuneisuus ei siis lamauttanut , kuten esim eilen kävi. Ajatus mikä ei helpota tätä mun vaivaa, on se että mietin mitä jos fyysiset tuntemukset johtuvatkin jostain fyysisestä vaivasta ja koitan työntää niitä ahdistuneisuuden ja paniikin piikkiin. Mitä JOS sittenkin on jotain vialla (muuallakin kun pääkopassa)?!  Tämmönen ajattelu ei todellakaan tee hyvää, sillä sehän vaan johtaa takaisin alkupisteeseen. 
Nyt naputtelen tähän pelkoja ja oloja, ihan jotta näen tulevaisuudessa millaista oloa ja tunnetta ollut.
Eli tällähetkellä on semmonen kausi päällä, että tuntuu kurkussa puristus. Tai oikeastaan ehkä nielussa? Mutta päässäni mietin kokoajan että ahdistaako henkeä ja tarkkailen kovasti tuntemuksia. Pulssi jne on ollu aika hyvin hallinnassa, ihme kyllä. Ja mitä pelkään? Keuhkoveritulppaa (joo, ei oireile kurkussa), tai jotakin muuta vakavaa. Luulen et hälytyskellot soi koska hengittäminen on äärimäsen tärkeää ihmiselle (no way sherlock?!) ja kun siinä kokee ongelmaa niin se pelottaa. 
Tätä mun oloa on tosi vaikea selittää. Henki kulkee kokoajan, Pef-arvojakin oon puhallellu ja ihan äärimäisen hyvät arvot saan..Mutta silti samalla on tunne että on jotenkin huono hengittää. Ristiriitaista. En väsähdä rasituksesta aijempaa enempi ja muutenkin järjellä ajatellen kaiken luulis olevan kunnossa. Mutta kun ei kuitenkaan tunnu siltä. Haluan vaan et tää jännitystunne kurkusta/nielusta -mistä ikinä sitten tuleekin- menee pois ja olo ois normaali! 
Mutta, mikälisikäli tämä olo johtuu ahdistuksesta ja tarkkailusta, se ei mene pois! Ei ennen kuin ahdistus menee pois, ja se taas ei mene pois ennen kuin tämä tunne ja "oire" menee pois. Umpikuja!!!
Siksi pian aijon kokeilla niitä ahdistumistreffejä itseni kanssa..Ei hajuakaan mitä aijon ajatella tai tehdä. Vellonko vaan erinäisiä katastrofiteorioita mielessäni? Mitä pitää tehdä?  Ehkä vaan ajatelen listamaisesti kaikkea mikä ahdistaa, käyn läpi kaikki fyysiset epämiellyttävät olot ja koitan antaa niiden tulla ja vyöryä. Pelottavaa! Mitä jos tuleekin paniikkikohtaus ja joudun turvautumaan opamoxiin? Koska en haluais pilleripurkille päätyä. Tai mitä jos kokeilis vaan antaa sen paniikin tulla ja olla päällä, mennä luonnollisesti ohi? Juu, helpompi teoriassa kuin käytännössä. Koska fyysiset oireet on niin kamalia että siinä täysin uskoo olevan jotain vakavaa meneillään. 
Voihan itku. Tulispa joku ja auttais. Kertois miten tän olon saa pois, millä pääsee ahdistuneista ajatuksista ja itsensä tarkkailusta eroon? Miten olla normaali ja nauttia päivistä niinkuin kaikki muutkin?!