Noniin, aloitetaan sitten heti alapääjutuilla. Menkat myöhässä VIIKON!  Testit ovat näyttäneet negoja, tosin eilen illalla ehkä hailakka "haamu". Ota sitten selvää. 
Alavatsaa juilii välillä, joskus polttelee niin että säteilee selänkin puolelle. Vihlaisuja ollut eilis illasta lähtien myös. Olo ei ole raskaana oleva eikä myöskään päinvastainen. Yksinkertaisesti en tiedä enkä aavista suuntaan enkä toiseen. 

Vielä viikko sitten hermoilin ja panikoinkin jopa, nyt olo on rauhallinen ja tässä vaan odotellaan. Odotellaan alkaako kuukautiset vai näkyiskö testissä joskus jotakin. 
Viimeisin lapsihan mulla näytti positiivista vasta parin viikon päästä oletetuista menkoista, myöhäinen ovulaatio ja hedelmöittyminen siis. Tämä todistui myös ultrassa.
Eli jos tuolla kohdussa joku on, niin luultavasti seurannut sitten siskonsa mallia.
Ajatuksen blogiin sain ystävältäni, joka on aivan mahtava bloggari. En tiedä haluaako mainostettavan,joten en uskalla mainostaa. Mutta sikälimikäli hän tänne eksyy, niin tunnistaa kyllä itsensä.

Syy blogiin on semmonen, että haluan jäsentää omia ajatuksia ja tunteita. Varsinkin jos olen raskaana. Koska kärsin ajoittain paniikkikohtauksista ja olen taipuvainen neuroilemaan fyysisiä tuntemuksia. Eli suomeksi: säikähdän jos vaikka rintaan pistää. 
Viimeisin raskaus (päättyi vuonna 2009) , oli henkisesti todella raskas. Minulla oli sydämen muljuja ja ahdistuin niistä  kovasti. Pelkäsin siis sydämen pettävän ja sen semmosta. Viisi päivää synnytyksen jälkeen, minulla todettiin keuhkoveritulppa, joka jätti sitten omat traumansa herkkään mieleeni. Silloin harkitsin jopa piuhojen niputusta. Olin varma etten ikinä enää halua lapsia. Mutta mieli on muuttunut vaikka pelot ovatkin takaraivossa. 
Lääkärien mukaan mitään estettä uusille raskauksille ei ole, joudun vain pistelemään klexanea mahanahkaan. 
Hyvässä seurannassa siis varmaan olisin...
Mutta mutta, ei mennä asioiden edelle. Koska ehkä en edes ole raskaana.
Jos en ole, niin sitten pitää miettiä mitä sitä tänne jorisis.